Tänään tuli viimein tehtyä Kasmiren kanssa sovittujen mustangivarsojen sivut, joista kaksi olivat meidän kasvatteja ja heiltä tuli ori varsa jonka isä oli heiltä alkujaan sijoitukseen otettu Night Temperament. Tällä samaisella varsakeikalla ori siirtyi kokonaan omistukseeni, ihanaa!  Mustangilauma sai täten kertaheitolla lisäystä ja tarkoituksena olisi lähiaikoina kysellä amerikkalaisilta tuttavilta jos heillä olisi tiedossa joko itsellään tai tuttavilla mustangeja myyntiin.

Myös Chaolta ostettu hevoslauma sai sivunsa kuntoon, kuten myös Nerianilta isäksi saadun Pennhurst Stratocasterin varsa.

Samalla tuli taas rekisteriä selattua ja huomattua ongelmia, joista laitoin kyselyä ja tänään saatiin kuntoon parin hevosen siirto, joiden kanssa olen ollut epävarma, mutta mahtavaa, kun sekin järjestyi =) Kiitos taas Nennalle!

Pääsiäinen sujui tallilla rauhallisesti ja pieni show saatiin hyvin järjestettyä kauniissa säässä. Ihmisiäkin oli ihan mukavasti paikalla, kiitos kaikille osallistuneille! Katsotaan jos tästäkin saadaan aikanaan oma selostuksensa.

Nyt jos vähän aikaa keskitytään tallin sisäisiin asioihin ja laitetaan täytäntöön suunnitelmia. Myös kisakiertuetta olisi tarkoitus aloitella pienimuotoisesti.