Tämän aamun aikana sain valmiiksi hoitajatoimintaa käsittelevän sivun kyselyn tuotettua tähän päivään mennessä tulokset:

Joo 32
Ei 10
Mahdollisesti 12

Tänään sitten iski mielenkiinto päästä ihan kirjoittamaan suunnitelmia ja ajattelin aloitella vain sivua, mutta lopulta sainkin sen valmiiksi. Sivu on nyt pääpiirteittäin sellainen mitä kuvittelin, mutta sitä uudistetaan ja asioita lisätään mikäli kysymyksiä ilmenee. Tiedän tälläkin hetkellä, että jotain unohtui...

Itse hoitajien kaappisivun teen vasta ensimmäisen hoitajan ilmoittauduttua. Mielenkiinnolla katsellaan miten tämä lähtee käyntiin vai lähteekö lainkaan. Mielessä jo uusia ideoita kehitteillä mikäli hoitajia tulee, voisi palata taas perinteisiin hoitajakisoihin ja järjestää tallilla tallin sisäisiä kisoja taikka jopa kaikille avonaisia kisoja. Saa nähdä, myös muuta pientä olen miettinyt, mutta niistä lisää jatkossa.

Tervetuloa tutustumaan ja mahdollisesti, osaksi tallimme lämminhenkistä porukkaa! =)