Tänään löysinkin NF-mestaruuksien pistetaulukon, yllätyin ja iloisesti, kun huomasin miten ollaan pärjätty. Erityisen ilahduttavaa oli huomata estepuolen isojen sarjan pisteytyksen kärkikolmikko jossa olikin kaksi ponia meiltä, kaiken huipuksi vielä emä ja tytär! Aoife Wims ja Khrumine Aetrifth olivat kumpikin sijoittuneet luokassa, wau! Aoifea jo hankkiessa tiesin, että siinä olisi ytyä, mutta kynttilää on pidetty vakan alla ja kisailtu hiljakseltaan sijoituksiakin saaden, mutta nyt mestaruuksissa päästään tosissaan näkemään mitä Aoife edustaa. Nähtävästi geenit sitten periytyvät ja Aerithista on tulossa emänsä veroinen estehai.

Muutenkin pistetilastoista löytyy mukavasti meidän poneja. Estepuolella muuten pisteitä ovat saaneet vielä Robynn WD isojen sarjassa ja pienten sarjassa Solar Bluebeam.

Koulupuolella taas pienten sarjassa pisteitä on tullut täälläkin Solar Bluebeamille, mutta lisäksi Nerian Peanut Butter ja Maybe the Best ovat pitäneet pintansa. Isojen sarjassa on päässyt pisteille Jappar So Yasa ja Empire of Darkness.

Ilahduttavaa on myös se miten moni oma kasvattimme on pärjännyt. Katsotaan miten jatkossa käy, ainakin osallistuminen tuli laitettua, joten toivotaan parasta =)