Kone sanoi aivan yllättäen sopimuksensa irti jokunen aika sitten, mutta onneksi pian saatiin alle uutta ja nyt aletaan päästä tämän kanssa sopuun, joten päivittelyä taas hiljakseltaan.

Kuitenkin tämän uuden koneen kanssa ollaan sen verran erimielisiä pääasiassa käyttiksen vuoksi ja puuttuva Word starter tekee viimeisen niitin sille, ettei Virtuaalihevosten maailma -lehteä tulla jatkamaan ainakaan ennen kuin keksitään jokin muu ratkaisu. Muut kirjoitusohjelmat eivät täytä vaatimuksia ja jo itse Wordkin teki tehtävänsä täpärästi...
Ja onhan aika ollut kortilla jo 2013 loppuvuodesta, joten seuraillaan tilannetta ja toivotaan parasta. Lehteä ei siis olla unohdettu silkkaa huolimattomuutta, vaan olosuhteiden vuoksi tippui radikaalisti menosta ja odottaa vuoroaan to do -listalla, joko siihen saakka, että yhtäkkiä saadaan taas hommat rullaamaan tai päästään listalla siihen vaiheeseen, että vartavasten selvitellään mitä voidaan tehdä.

Tallin sivujen puolesta kuitenkin kaikki vaikuttaa hyvältä. Mitä nyt ennen koneen hajoamista päivitettyjen sivujen päivitykset menivät ja pitää olla tarkkana uusien päivitysten kanssa, että kopioi ensin sivun netistä ja sitten vasta tekee muutoksia ettei aiemmin tehdyt muutokset mene hukkaan. 

Itsessään tallinarki taas sujuu hirveiden helteiden keskellä vähän hitaammalla meiningillä ja kaikki tuntuvat vain hakeutuvan varjoon sekä iltaiset uimaretket muodostuivat hetkessä rutiiniksi...